
Tekijä: Kata Kokko
Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen.
Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumissa luvuissa 5-7 ihmisten jokapäiväisten
elämän tarpeiden murehtimisesta ja huolehtimisesta: mitä syömme, mitä juomme,
mitä päällemme puemme, miten tulemme toimeen jne.
Sitten hän toteaa, että murehtimisella ihminen ei voi lisätä ikäänsä kyynäränkään
vertaa eikä voi murehtimalla vaikuttaa asioiden kulkuun. Murehtiminen on siis
turhaa, ja se kuluttaa vain ihmistä itseään.
Jeesus antaa myös vastauksen tilanteeseen. VAAN etsikää ensin Jumalan
valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin muutkin asiat järjestyvät, koska
Hän on rakkaudessaan luvannut pitää meistä huolta. Mat. 6:33-34.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, vaan etsikää ensin taivasten valtakuntaa.
Herran nimi on vahva torni; vanhurskaat juoksevat sinne ja ovat turvassa. Sananlaskut 18:10
Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta,
häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua,
väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua
eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.
Psalmi 121
Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Jeremias 29:11
Joulutervehdys
Seurakunta toivottaa kaikille riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa
ja siunauksellista uutta vuotta 2025.
Seurakuntana ja kansakuntana meitä on kutsuttu kuluneena vuotena 2024
parannuksentekoon ja itsetutkiskeluun sydämemme asenteista ja ajatuksista.
Ovatko ne oikeassa suhteessa Jumalamme antamaan ilmoitukseen?
Uusi vuosi 2025 jatkuu vielä syvemmässä mielessä Jumalan Sanan
antaman peilin äärellä, tutkien omaa sisimpäämme ja vaellustamme.
Pekka Simojoen vanhassa laulussa kysytään:
”Minne joutuu se valtakunta,
jonka vartijat nukkuvat syvää unta?
Näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yöstä on?”
Jeesus aloitti toimintansa sanomalla:
”Kääntykää ja tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” (Mark. 1:15)
Tämä evankeliumi on edelleen voimassa. Se antaa vastaanottajalleen yhä
tulevaisuuden ja toivon, jota tarvitsemme alkavalle vuodelle 2025.
Tämän tulevaisuuden Jeesus on luvannut jokaiselle, joka Hänen luokseen tulee.
Siksi haluankin rohkaista sinua Jeesuksen sanoin:
”Rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne
hetki on lähellä.” (Luuk. 21:28)
Kristus on ylösnoussut!
”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt;
riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä”
Psalmi 118:24
Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen,mutta tie se on tuskien.
2. Tien kaikkein raskaimman Jeesus on käynyt armossaan, kun meidän kurjain tähden hän kulki kuolemaan. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.
3. Oi rakkautta näin suurta, kun meitä säälii hän, maailman synnit kantaa, tuo meille elämän! Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.
4. Nyt, köyhä syntinen, riennä luo Herran Jeesuksen! Saat rauhan, lohdutuksen haavoissa Kristuksen. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.
5. Myös laulun oppia uuden saat tiellä taivahan. Se taivaassa jo kaikuu edessä Karitsan. Hän kuoli kaiken täyttäen, mutta tie oli tuskien.
Virsi 54
Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.”
Jesasja 30:21